K & R kuvauspäivä alkoi kauniilla auringonpaisteella mutta erittäin kovalla tuulella, päätimme silti lähteä uhmaamaan tuulta ja ikuistamaan heille odotuskuvia muuten upeana talvisäänä! Olin etukäteen jo lähettänyt heille valmistautumisohjeet jotta he osaisivat hieman varautua siihen mitä pitää ottaa huomioon talvikuvauksissa.
Talvella kuvaushetket pidetään lyhyempinä, lämmitellään useamman kerran ja varsinkin kerrospukeutuminen on tärkeää! K&R kuvauksissa pidimmekin useamman kerran taukoja koska hyytävä tuuli toi oman twitinsä kuvauksiin.
Odotuskuvaukset pidimme Espoossa, Mellstenin upeassa rantamaisemissa. Otimme kuvia niin odottajasta yksikseen sekä yhdessä puolison kanssa. Asuja vaihdoimme muutamaan otteeseen ja näin saatiin kattava valikoima kuvia heille valikoitavaksi!
Olin ottanut mukaan ison "karhuntaljan" jonka alle K pääsi aina lämmittelemään kuvaushetkien välissä, tämän lisäksi olin suositellut ottamaan mukaan helposti puettavan takin jonne pääsisi helposti sujahtamaan. Kuvaushetket olivat n 5-10min jonka jälkeen lämmiteltiin 10-15min, jonka jälkeen taas kuvattiin. Nämä kuvausajat ovat kuitenkin noin hetkiä, sillä menimme kuitenkin odottajan voinnin mukaan <3 Jos vilutti niin aina pidettiin lämmitystauko!
K&R urheasti uhmasivat kylmää tuulta ja palkinnoksi saivat mitä ainutlaatuisia muistoja tästä ajanjaksosta heidän elämässään! <3
-Fresia














